Tapahtumat, Yhteisöllisyys, Ystävyys

Värirakkautta

Värirakkaus jakaa meitä ihmisiä. Osa ei voi elää ilman voimakkaita värejä ympärillään, osa haluaa  oleskella vain valkoisessa maisemassa.  Moni pysyttelee puoliväliolossa: värikäs kukkakimppu on silloin tällöin ihana, mutta ei päivittäinen välttämättömyys. Mustaan pukeutujat eivät tarvitse vaatetuksessaan muita värejä, musta on heille ikirakkaus. Päivästä toiseen ja vuodesta seuraavaan.

Minä olen vimpan päälle väri-ihminen, joka kaupassa tai kirpparilla suunnistaa värin, ei merkin tai muodin perässä.  On sitten kyseessä lasiteos, lenkkitossut tai sohvatyyny, sopiva sävy pysäyttää minut heti ja haluan koskettaa sen tuntua sormenpäilläni. Hassua, mutta niin se menee.

Reagoin väreihin erityisen paljon luonnossa, niin kuin tietenkin moni muukin. Pyöräilyteitä reunustavat pensaat, puut ja kukat ovat vihreän eri sävyjen keidas. Vihreä on upea väri – ja nykyisin myös ehdoton muotiväri. Maalausta harrastava tietää kuinka hankalaa on vangita hyvää vihreää tauluun ja maalauksen opettajatkin myöntävät, että vihreä on ”vaikea” väri, ehkä juuri sen takia, että se on niin moniulotteinen luontoväri.

Kesäkuun lopussa värit pääsivät esille yhteiskunnallisena suunnannäyttäjänä. Sateenkaaren kuusi väriä symboloivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja näkyivät ainakin pääkaupunkiseudulla joka puolella. Kiehtovaa oli tutustua kuuden värin symboliikkaan eli mitä värien haluttiin meille kertovan. Opin, että sateenkaarilipussa punainen tarkoittaa elämää, oranssi parantavaa voimaa, keltainen aurinkoa, vihreä luontoa, sininen harmoniaa ja violetti yhteishenkeä. Kaunista eikö?

Olen itsekin pohtinut värien symboliikkakäyttöä. Idealisti-minä on leikittellyt ajatuksella, että värit voisivat kuvata hyveitä. Jos kullakin hyveellä olisi virallinen ja globaalisti tunnustettu värinsä, myönteisiä viestejä vilisisi joka puolella. Jos vaikka sininen olisi oikeudenmukaisuuden, keltainen rohkeuden, violetti kärsivällisyyden… ja niin edelleen, symboleja, saisimme tahtomattamme voimaannuttavaa viestiä toinen toisiltamme ja ympäröivästä infrasta.

Nyt on pakko tunnustaa yksi väri-ihastukseni. Olen aina kaukaa ihaillut 450 vuotta vanhan Ruotsin lipun värejä. Ääneenhän ei tietenkään voi sanoa, kuinka kauniisti vahva ruotsalainen keltainen sointuu voimakkaan ruotsalaisen sinisen kanssa. Minun silmissäni parivaljakko on upea ja omassa maailmassani se voittaa suomi-ruotsi -kisan.

Lippuihin liittyen on myös huvittavaa tietää, että maassamme käytiin 1890-luvulla lopussa voimakasta keskustelua kansallisväreistämme: ovatko ne sinivalkoinen vai punakeltainen! Yhteiskunnan julkkikset valitsivat väripuolensa ja riitaa riitti, kunnes keisarin julistuksella toinen puoli voitti. Läheltä siis liippasi, että olisimmekin punakeltainen kansa, Espanjan malliin.

Comments are Closed

Theme by Anders Norén